Räppiä, Sibeliusta ja pop-up työpajoja – yhteenvetoa viime aikojen toiminnasta

Fri Jun 12 2015 03:00:00 GMT+0300 (Itä-Euroopan kesäaika)

Track Factory on kehittänyt uusia työpajamuotoja, löytänyt uusia yhteistyökumppaneita ja ollut monessa mukana. Kaiken tekemisen ohessa emme ole ehtineet pitää sivuja ajan tasalla. Tässä lyhyt yhteenveto kaikesta mitä olemme ehtineet puuhata.

Toteutimme kesäkuussa 2014 Harjun nuorisotalolla viikon pituisen biisileirin StreetSoul Studion kanssa, jossa syntyi kappale City of marvels. Leiri huipentui keikkaan Harjun nutalla, jossa biisi esitettiin livenä. StreetSoul -keikan jälkeisenä päivänä esiinnyimme samalla porukalla Walter ry:n Street Festival -tapahtumassa Narinkkatorilla. Keikkakesään 2014 kuului myös esiintyminen kahdessa Track Factoryn pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Kalliolan nuoret ry:n tapahtumassa: Kalliola rockissa sekä yhdistyksen 40-vuotisjuhlissa Linnanmäellä.

Toteutimme myös pop-up työpajoja erilaisissa tapahtumissa. Toukokuussa 2014 olimme mukana keräämässä Kannelmäen nuorisotalolla Rubufest -tapahtumassa nuorilta ajatuksia omien asuinalueiden hyvistä ja huonoista puolista räppien muodossa. Syksyllä toimme työpajamme Pajafestareille. Espoon kaupungin työllisyyspalvelujen järjestämä tapahtuma oli suunnattu ilman työtä tai opiskelupaikkaa oleville espoolaisille. Track Factoryn teltassa syntyi biisi Työn hedelmät. Keväällä 2015 Munkkiniemen nuorisotalo juhli 25-vuotispäiviään. Räppäri Simo “Gynä” Nieminen vieraili ohjaajana ja Track Factoryn biisipajassa syntyi teemabiisi Oon täyttäny 25.

Kävimme vetämässä biisipajoja koululuokille luokkahuoneissa ja niiden ulkopuolella. Teimme biisejä helsinkiläisten peruskoululaisten ja ammattikoululaisten kanssa Kulttuurikeskuksen tarjoaman kultuurikurssin osana syksyllä 2014 ja keväällä 2015. Kevään kulttuurikurssin teemana oli Sibelius säveltäjän 150v juhlavuoden kunniaksi. Biisipajassa tehtiin moderni rap-versio Finlandiasta, johon nuoret kirjoittivat tekstit suomalaisuudesta. Sellon kirjastossa metsästimme Pohjois-Tapiolan koululuokan kanssa musiikkiosaston levykokoelmista sampleja ja kirjakokoelmista biisi-ideoita, joista syntyi kaksi valmista biisiä.

Kaiken tämän ohella vedimme viikottaisia työpajoja Hapessa ja syksystä 2014 lähtien Erilaisen oppimisen keskuksessa. Erilaisen oppimisen keskuksessa harjoiteltiin ajan kanssa erilaisia biittien ja rap-tekstien tekemiseen liittyviä taitoja. Hapen pajoissa jatkettiin tutulla toimivaksi todetulla linjalla ja tuotettiin joka kerta uusi biisi ideoinnista äänityksiin. Hapen pajojen sato on kuunneltavissa Soundcloudissa. Hapen pajat ovat osa Walter ry:n RAY-rahoitteista Urbaanit lapset ja nuoret -hanketta.

Kesällä 2015 keikkaillaan taas ja esitetään osallistujien kanssa pajoissa syntyneitä biisejä. Track Factory esiintyy seuraavissa tapahtumissa:

La 13.6 Urban Park Thing Dallapén puistossa Su 14.6 Helsinki Street Festival 2015 Narinkkatorilla Su 28.6 Kalliola Rock Alppipuistossa